maanantai, 2. helmikuu 2015

Viimeisiä viedään

Oamarusta poistuessamme ystävällinen respan tyttö vinkkasi meitä piipahtamaan matkalla Dunediniin katsastamaan melko erikoisia pyöreitä jättikiviä. Näitä emme missään oppaissa olleet nähneet.

Dunedinissa olimme kaksi yötä. Kävimme katsastamassa pakolliset nähtävyydet: maailman jyrkimmän kadun sekä maan kuvatuimman rakennuksen rautatieaseman. Ajelimme myös läheiseen Otagoon, jossa maisemat olivat kuin suoraan Hobittien maasta! Sumu ja tuuli olivat aikamoiset. Näimme myös ihan läheltä pingviinin pesäkolossaan. 

Dunedinista jatkoimme paikkaan, josta meillä ei ollut oikeastaan mitään tietoa etukäteen. Valitsimme sen lähinnä siksi, ettei tarvitse ajaa niin pitkään kerralla. Paikka oli nimeltään Invercargill ja hotelli oli kaikista halvin, missä täällä yövyimme, (38€/yö). Odotukset eivät siis olleet huimat, mutta täytyy todeta, että tällä reissulla halvin hotelli on ollut ehdottomasti paras ja kallein taas karmein! Paikkakuntakin oli melko suuri ja virkeä! Piipahdimme myös  maailman äärillä eli ainakin meidän mielestämme kaikkein eteläisimmässä maailmankolkassa, mihin autolla pääsee. Voi olla, että olettamuksemme on väärä, mutta annetaan meidän ainakin itse uskoa niin!  Paikka on nimeltään Bluff.  

Te Anaussa yövyimme kolme yötä. Tämä kylä oli täynnä turisteja. Paikka on lähin missä voi yöpyä ennen Milford Soundia, jota kutsutaan yhdeksi maailman kauneimmista paikoista. Matka sieltä Milfordiin kestää noin 2,5 tuntia. Aamuvarhaisella lähdimme ajelemaan kohti Milford soundia ja maisemat olivat jälleen upeat aamusumuissaan. Alkuun menimme parin tunnin risteilylle. Risteilyn jälkeen pääsimme reilun tunnin melontaretkelle, joka kyllä kruunasi tuon päivän! Vesi oli niin kirkasta ja puhdasta,että sitä saattoi juoda! Ja ne maisemat! Wau! Toisin kuin eräätkin anjalalaiset pari kuukautta sitten, me emme valitettavasti (Miian onneksi) törmänneet tuolla retkellä valaaseen!  

Seuraavana päivänä oli tarkoituksenamme käydä pikku patikointi Fiorlandin kansallispuistossa, mutta kaatosade teki mutkia matkaan ja retki kutistui parin tunnin iltakävelyyn sateen lakattua. Emme osanneet lokakuussa Thaimaahan lähdettyämme varautua tarpeellisilla varustuksilla! Ensi kerralla olemme viisaampia!

Täällä kuulema sataa 200 vrk vuodessa, joten olemme olleet sen suhteen melko onnekkaita. Nyt pari päivää olemme saaneet nauttia virkistävästä sateesta. Ihan kuin Suomen kesä. Ja loppukesäähän täällä todella elellään. Huomenna loppuu lapsilta kesäloma ja telkkarista tulee kovasti Back to school-mainoksia!  

Tänään saavuimme vielä neljäksi yöksi tänne eteläsaaren pääkaupunkiin Queenstowniin, jossa alkuun kävimme maistamassa kuuluisat jättikokoiset Fergburgerin hampparit! Tarkoituksena olisi löytää vielä muutama hieno maisema ja nauttia täysillä viimeisistä hetkistä täällä satumaassa, jonne varmasti vielä palaamme! Perjantaina olisikin sitten 31 tunnin lentomatka kohti Suomen pakkasia!  

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

 

maanantai, 26. tammikuu 2015

Bongailua

Wellingtonista seilasimme kolmisen tuntia autolautalla kohti eteläsaarta. Ensimmäinen kohteemme oli valaista tunnettu Kaikoura, jossa yövyimme ainakin tähän astisista motelleistamme kalleimmassa ja täytyy sanoa, että karuimmassa. Motelli oli jo aikansa elänyt, siellä oli ainoastaan neljä huonetta (kaikki oli kyllä varattuja) ja vastassa oli epäsiistihkö, huonohampainen, kovin puhelias mummo. Melko pian tuli psykon suihkukohtaus mieleen... 

Aamuvarhain jätimme jo majapaikkamme ja lähdimme kolmen tunnin valaiden bongausristeilylle. Kaksi hurjan kokoista valasta onnistummekin näkemään. Aika huikea kokemus, siinä ne paattimme vierellä henkeä vetelivät. Näimme myös monet kauniit delfiiniparvet, jotka tulivat meitä ihan veneen kylkeen moikkaamaan. Hienoja temppuja halusivat meille esitellä. Oli huima elämys nähdä nuo eläimet omassa elinympäristössään! 

Valasristeilyn jälkeen olikin tiedossa n. 8 tunnin automatka kohti Fox Glacierin jäätikköä. Yövyimme Foxin kylässä kaksi yötä.  Jäätikölle olisi päässyt vain helikopterilla, johon meidän budjettimme ei ihan riittänyt, joten tyydymme vain edukkaampaan opastettuun retkeen jäätikön rajalle. Jäätikköhän sulaa koko ajan melko huimaa vauhtia. Iltapäivällä kävimme puolen tunnin päässä sijaitsevalla Fraz Josefin jäätikön rajalla ihan omatoimikävelyllä, joka oli oikeastaan hienompi kokemus. 

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme taas kahdeksaksi tunniksi autoon kohti pingviinikaupunkia Oamarua. Kaupunki on oikein idyllinen, paljon vanhoja rakennuksia, pikkuisia vanhanajan putiikkeja, kahviloita yms. Harmiksemme saavuimme vasta kylälle viiden maissa ja paikka oli jo hiljentynyt. Illalla kuitenkin saimme kokea sen mitä haimme eli pingviinit! Seitsemän maissa kävimme ilmaisessa paikassa bongailemassa melko kaukaa korkealta kun kolme pientä 30 cm:n korkuista pingviiniä kotiutui mereltä. Kuvat ovat melko rakeisia.... Pienen pähkäilyn jälkeen päätimme sijoittaa taas hiukan rahaa, jotta näemme enemmän pingviinejä. Paikalle oli tehty pesiä pingviineille ja niiden rantautumista pääsi istumapaikoilla seuraamaan parin metrin päästä. Kyllä kannatti maksaa! Valokuvaus oli täällä syystäkin kielletty.  Oli hauskan näköistä kun nuo pikkupingviinit taapersivat kymmenien laumoissa meren hurjista tyrskyistä kohti kotipesiään. 

Pidemmät automatkat on nyt ajeltu. Kohta siirrymme lähikaupunkiin Dunediniin. 

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

 

tiistai, 20. tammikuu 2015

Kia Ora!

 Pohjoissaari on pian tämän reissun osalta koluttu. Paljon huikeita elämyksiä takana ja monta jäi aivan varmasti kokematta. Onpahan hyvä syy palata uudestaan tähän satumaahan!

Reissumme on viime päivityksen jälkeen edennyt :  

Hamilton (2vrk): pienen ajouupumuksen vuoksi päätimme käväistä kurkkaamassa Hamilton gardensin, sillä kiipeilyä on ollut joka päivälle ihan kiitettävä määrä. Paikka oli yllättävän hieno, sinne oli rakennettu erimaalaisia puutarhoja.

Toisena päivänä ajoimme Waikatoon, jossa saimme kokea yhden tämän reissuun hienoimmista päivistä. Osallistuimme kolmen tunnin pituiseen black water raftingiin, jossa laskettelimme maanalaisissa upeissa luolissa koskia ym. kumirenkaiden kanssa. Ei sovi ahtaanpaikankammoiselle!  Mahtavaa!!! Tämän jälkeen menimme vielä rauhallisemmalle luolakäynnille, jonka kruunasi veneajelu kiiltomatoluolassa. 

Hamiltonista ajelimme Rotoruaan kahdeksi yöksi. Hotellimme parvekkeelta oli mahtava näköala suoraan geysiriin. Kävimme myös kuumavesialtaassa ja mutakylvyssä Hells gate-nimisessä paikassa. Nimi oli hiukan lupaavampi kuin itse paikka, joka oli melko pieni ja kallis. Mutta kyllä iho pehmeni, rusketus haaleni ja uikkareita ei meinaa saada millään puhtaaksi!

Kävimme myös metsässä, jossa oli jättipuita. Siellä tunsi itsensä hobitiksi! Rotorua-vierailun ehdoton kohokohta oli iltavierailu Maori-kylässä, jossa saimme mm. kokea maorien kulttuuria sekä opimme maorien kieltä (lähinnä yhden sanonnan, jota hoettiin kuorossa koko ilta: Kia ora (hello ja terveyttä, hyvinvointia jne.) Illan päätteeksi saimme pitkästä aikaa nauttia kunnon aterian seisovasta pöydästä.

Toki näihin päiviin on edelleen mahtunut hurja määrä mielettömiä maisemia, vesiputouksia, järviä jne.

Nyt ajelelemm kohti maan pääkaupunkia Wellingtonia, josta jatkamme parin yön piipahduksen jälkeen laudalla kohti eteläsaaren elämyksiä. 

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

torstai, 15. tammikuu 2015

Uusi Seelanti - just WAU!

Vihdoin saavuimme tänne maailman ääriin ja kyllä, tämän maan luonto on juuri niin hienoa tai oikeastaan vielä hienompaa kuin olimme kuvitelleetkaan! Tuntuu, että jokaikisen kurvin ja kulman takana on jotakin uudenlaista ja upeaa. Automatkat taittuvat sukkelasti (vaikka esim. tänään Miian navigointitaidot toivat pienen 1,5h lisäkurvin), koska ihan koko ajan riittää upeita maisemia katsottavaksi ja ainut harmi on kun kameralla ei kaikkea ehdi ikuistamaan! Ehkä tärkeämpi onkin ikuistaa ne mielen syövereihin! 

Tähän asti matkamme on edennyt:

Auckland 3vrk 

retki Muriwaihin, jossa on mm. erityiset lintujen valloittamat kalliot

- piipahdus Pihaan, josta löytyy surffareille sopivan suuria aaltoja

Mikan hyppy SkyTowerista

- risteilyretki Devonportiin, jossa kiipesimme pikku vuorelle, ihailimme paikallisia taloja ja maistelimme suklaatehtaan herkkuja

Whangarei 2 vrk (tänään saavuimme)

- 5 tunnin automatka upeissa maisemissa

- vesiputouksia ja pientä patikointia

- huomenna sukellus- ja snorklailupäivä Poor Knights islandilla (eli köyhät ritarit saarilla)

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

torstai, 8. tammikuu 2015

Sydney - just love it!

Ei ole Sydneytä turhaan kehuttu yhdeksi maailman hienoimmista kaupungeista! Meillä ei ole ainakaan tämän päivän jälkeen muuta kuin positiivista sanottavaa: siisti, kaunis, rento, tyylikäs, leppoisa, hygieeninen, raikas, ystävällinen, selkeä, aito, sporttinen... Ihan best tähän mennessä!!  

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg