Eilisen runsaan ja maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme Maijan kanssa pyöräilemään Ban Phen satamaan, josta meille heti tultiin myymään liput Ko Sametin saarelle. Tämä saari on kuuleman mukaan yksi Thaimaan hienoimmista ja jopa Ruotsin kuninkaalliset ovat siellä lomailleet. Koska meillä oli pyörät mukanamme, pääsimme rahtilaivan kyytiin. Laivan lähtö kesti kotvasen ja meidän lisäksemme sinne rahdattiin mm. bensakanistereita, jäätelölaatikoita ja kaikenmoisia epämääräisiä nyyssyköitä. Saarelle pitää todellakin viedä kaikki meriteitse. Kapteeni ei kovin iloisen näköinen meidän pyöristämme ollut ja niistä maksoimmekin toiset 100 bathia lisää. Varmistelimme vielä, että onhan tämä menopaluu ja yes yes oli vastaus. Olimme kyllä kuulleet, että paikalliset mielellään turisteja tahtovat höynäyttää, mutta pikkukylässämme tätä taitoa ei vielä onneksi osata. Ko Samet onkin jo sen verran iso turistipaikka, että täällä taito jo on hallussa. Niinpä paluu laivaan pyörien kanssa ei ollutkaan niin yksinkertaista, vaan sama tylsistynyt kapteeni väitti, ettemme olleet maksaneet pyöristä paluukyytiä. Mika joutui sitten soittamaan muutaman puhelun ja vihdoin pääsimme kotimatkalle ilman lisämaksua. Eihän hinta suuri olisi ollut, mutta periaatteet!!!  

Päivä saarella sujahti sukkelasti pyöräillen, maasto oli erittäin mäkistä ja hikeä virtasi koko päivän aikana enempi kuin spinning-tunneilla. Tiet olivat pieniä, mutta ihan hyväkuntoisia pyöräilyyn, toki pienille rannoille johtavat tiet eivät olleet päällystettyjä. Maisemat olivat upeita ja hiekka todella valkoista. Tänne voisi kyllä tulla uudestaan vaikka yöksi tai pariksi. Voisi kokeilla esim. vesiurheilua, snorklausta, veneretkiä lähisaarille jne. Pyörät saatamme ensi kerralla jättää kotiin! Oli se kyyditys sen verran hankalaa ja mäetkin kovin jyrkkiä!